|  Juti, meidän ehdoton ykköspoika. Yhdessä Jutin kanssa olemme tutustuneet agilityn ja tokon saloihin. Juti on siis joutunut kestämään kaikki hölmöilyni ja virheeni opetellessamme uusia asioita. Jos esimerkiksi olisin Jutin agilityuran alussa tajunnut palkata poikaa leluilla, olisi Jutin agilityrataraivo saatu kohdistettua oikeisiin asioihin eikä minun paidanhihoihin... Jutilla oli agilityradalla mahtava raivo ja into päällä, sellaista harvoin näkee vehnäterrierillä. Valitettavasti jouduimme lopettamaan agilityn Jutin selkävaivan takia, mutta edelleen Juti pääsee silloin tällöin putkeeeeeen! Tänä päivänä meidän vanhuksen ehdottomia ykkösharrastuksia on pihassamme (ja joskus myös naapurin pihassa) olevien autojen kyttääminen. Kun auton ovi aukeaa ja jos aukaisija ei ole kieltämässä Jutia, niin siinä ei ehdi kissaa sanoa kun Juti on jo autossa häntä heiluen. Joskus Juti ei jaksa odottaa oven avautumista vaan yrittää hypätä autoon oven vielä ollessa kiinni... Blondi on tainnut kuitenkin havaita, ettei tuo tapa johda haluttuun tulokseen, koska vähään aikaa autoja päin ei ole leiskauteltu. Toinen Jutin lempiharrastuksista on lumessa sukeltelu! Syksyllä kun maassa on edes hieman huurretta täytyy Jutin päästä piehtaroimaan. Kesäisin Juti pitää kyseisen harrastuksen tatsia yllä kierimällä nurmikolla, mutta se on aivan selvästi huomattavasti tylsempää kuin lumikinoksissa möyriminen. Kesäharrastuksista Jutille mieluisin on veneily. Laiturin päästä Juti juoksee omaan veneeseen (välillä vanhusta toki saa huudella pois naapuriveneistä...) ja partakarvat ja korvat hulmuten nostaa kuonoa ylemmäs veneen vauhdin kiihtyessä. Jutin kanssa siis nautitaan arjen pienistä iloista ja puuhasteluista ja nukutaan aamuisin pitkään Jutin ollessa viimeinen, joka nousee sängystä ylös :). Takaisin |