|

PUMIN ROTUMÄÄRITELMÄ
alkuperämaa Unkari
Ryhmä: 1
FCI:n numero: 56
KÄYTTÖTARKOITUS:
Terrierityyppinen paimenkoira, joka soveltuu
myös suurten eläinten paimentamiseen. Hajuaisti
on hyvin kehittynyt. Osoittautunut erinomaiseksi
petoeläinten ja jyrsijöiden torjunnassa. Mainio
kotikoira, sopii mainiosti asunnossa
pidettäväksi. Tarvitsee paljon liikuntaa.
Erinomainen seura- ja harrastuskoira.
LYHYT HISTORIAOSUUS: Rotu sai
alkunsa 1600 - 1700 -luvun Unkarissa, kun
alkukantainen puli risteytettiin maahantuotujen
saksalaisten ja ranskalaisten pystykorvaisten,
terrierityyppisten koirien kanssa. Rotu
tunnustettiin virallisesti 1900 -luvun alussa.
YLEISVAIKUTELMA: Keskikokoinen
ja leikkisä terrierityyppinen paimenkoira.
Terrierimäisyys näkyy selvimmin päässä.
Kuono-osa on pitkänomainen ja pystyjen korvien
ylin kolmannes taittuu eteenpäin. Rakenne on
neliömäinen. Pumi on jatkuvasti tarkkaavainen ja
siksi kaulan asento on keskimääräistä korkeampi.
Keskipitkä ja laineikas karvapeite muodostaa
kiharoita. Sen väri voi vaihdella, mutta sen
tulee aina olla yksivärinen.
TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Rungon
pituus on sama kuin säkäkorkeus; rintakehän
syvyys on hieman alle puolet säkäkorkeudesta;
kuonon pituus on hieman alle puolet pään koko
pituudesta; kaula on yhtä pitkä kuin pää ja 45 %
säkäkorkeudesta.
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Varsin
eloisa paimenkoira, jolla on uupumaton
temperamentti. Se on erittäin rohkea, silti
hieman varautunut vieraita kohtaan. Järkevän
käytöksensä, eloisuutensa ja ilmeikkyytensä
ansiosta pumi herättää huomiota aina ja
kaikkialla. Se on melko äänekäs. Koko olemus
ilmentää toimintahalua; rauhattomuudesta ja
toimeliaisuudesta johtuen kaikki ruumiinosat
ovat jatkuvasti liikkeessä. Pumi on aina
aktiivinen ja valmiina toimintaan. Arka tai
flegmaattinen käytös ei ole rodunomaista.
PÄÄ: Suhteellisen pitkä ja
kapea. Pitkänomainen kuono-osa antaa leimansa
pään muodolle.
Kallo-osa: Päälaki on
suhteellisen leveä ja kaareva. Pitkä otsa on
vain hieman kaareva ja sivulta katsottuna
tasainen. Kulmakaaret ovat kohtuullisen
kehittyneet.
Otsapenger: Tuskin havaittava;
otsaluusta alkava, kulmakaarien välistä kuonon
selkään ulottuva linja on lähes suora.
Kirsu: Kapea, tylppäkärkinen ja
kaikilla värimuunnoksilla aina musta.
Kuono-osa: Kuononselkä on
suora. Pitkähkö kuono on kirsua kohti kapeneva,
ei suippo.
Huulet: Tiiviisti purennan
myötäiset ja tummapigmenttiset.
Leuat / Hampaat / Purenta:
Leuat ovat vahvat. Hampaat ovat vahvat, hyvin
kehittyneet ja valkoiset. Säännöllinen ja
täydellinen hammaskaavion mukainen leikkaava
purenta.
Posket: Hyvin lihaksikkaat.
Silmät: Kohtalaisen kaukana
toisistaan, hieman vinoasentoiset,
keskikokoiset, soikeat ja tummanruskeat. Ilme on
eloisa ja älykäs. Silmäluomet ovat tiiviit ja
hyvin pigmentoituneet.
Korvat: Pystyt ja ylös
kiinnittyneet; korvan ylin kolmannes taipuu
eteenpäin. Keskikokoiset ja keskenään
samanlaiset korvat ovat ylösalaisin käännetyn
V:n muotoiset ja ilmeikkäästi liikkuvat.
KAULA: Keskipitkä, vain hieman
kaareva, hyvin lihaksikas ja muodostaa 50 -
55°:n kulman vaakatasoon nähden. Kaulanahka on
tiivis, kuiva ja poimuton.
RUNKO: Lihakset ovat hyvin
kehittyneet, kuivat, erityisen kiinteät ja
lujat. Pumi on rotuna erittäin tiivisrakenteinen
ja ulkonäöltään tasapainoinen.
Ylälinja: Suora.
Säkä: Selväpiirteinen, pitkä ja
takaosaa kohti laskeva.
Selkä: Lyhyt, suora ja kiinteä.
Lanne: Lyhyt, kiinteä ja suora.
Lantio: Lyhyt, keskileveä ja
hieman viisto.
Rintakehä: Eturinta on suora ja
melko syvä, ei leveä. Kyljet ovat hieman
kaarevat, pikemminkin litteät. Rintakehä on
syvä, pitkä ja kyynärpäihin ulottuva.
Alalinja ja vatsa: Vatsa on
kiinteä ja takaosaa kohti nouseva.
HÄNTÄ: Ylöskiinnittynyt häntä
kaartuu avoimena renkaana lantion yläpuolelle.
Karva on hännän alapuolella 7 - 12 cm pitkää,
karheaa ja avonaista, aluskarvaa on vähän.
Synnynnäinen töpö tai typistetty häntä eivät ole
hyväksyttäviä.
RAAJAT
Eturaajat
Yleisvaikutelma: Eturaajat tukevat
runkoa kuten pilarit. Ne ovat pystysuorat ja
yhdensuuntaiset, eivät liian kaukana toisistaan.
Lavat: Lapaluut ovat pitkät,
hieman pystyt ja noin 55°:n kulmassa vaakatasoon
nähden. Lapaluun kärki on suoraan rintakehän
syvimmän kohdan yläpuolella.
Olkavarret: Lyhyet ja hyvin
lihaksikkaat. Lapaluu ja olkavarsi muodostavat
100 - 110°:n kulman.
Kyynärpäät: Tiiviisti
rungonmyötäiset.
Kyynärvarret: Pitkät ja kuivat.
Välikämmenet: Pystyt.
Käpälät: Pyöreät ns.
kissankäpälät; varpaat ovat tiiviisti yhdessä.
Päkiät ovat kimmoisat. Kynnet ovat vahvat ja
mustat tai liuskeenharmaat.
TAKARAAJAT
Yleisvaikutelma: Takaraajat ovat hyvin
vahvat. Sivulta katsottuna ne asettuvat hieman
takaosan taakse. Takaa katsottuna ne ovat
yhdensuuntaiset, suorat, eivät liian lähellä
eivätkä liian kaukana toisistaan.
Reidet: Lihaksikkaat, pitkät ja
taaksepäin viistot.
Polvet: Samalla korkeudella
kuin kyynärpäät.
Sääret: Pitkät ja kuivat.
Kintereet: Kuivat ja
selväpiirteiset.
Välijalat: Lyhyet ja pystyt.
Käpälät: Kuten etukäpälät.
Kannukset eivät ole toivottavat.
LIIKKEET: Varsin eloisat ja
innokkaat. Askel on lyhyt, energinen, tehokas ja
tasapainoinen. Ryhti on itsevarma ja ylväs. Ravi
on kevyttä ja tasapainoista; koira astuu
takaraajansa täsmälleen eturaajojensa jälkiin.
NAHKA: Poimuton ja
voimakaspigmenttinen. Paljaat iho-alueet ovat
mustat tai liuskeenharmaat.
KARVAPEITE
Karva: Laineikas, kihara karvapeite
muodostaa tupsuja, se ei ole koskaan sileä eikä
nyöriytynyt. Karva on keskimäärin 4 - 7 cm
pitkää, joustavaa, pörröistä ja tiheää,
muodostaa erikokoisia tupsuja. Karvapeite
muodostuu vahvasta, ei karkeasta peitinkarvasta
ja pehmeästä aluskarvasta. Keskipitkät, tiheät
ja karkeat suojakarvat korvissa kasvavat
ylöspäin. Silmät ja kuono-osa eivät ole pitkän
karvan peittämät. Karvapeite saadaan
toivotunlaiseksi käsin trimmaamalla. Pienehköt
korjaukset päähän ja raajoihin voidaan tehdä
saksilla. Koko karvapeitteen leikkaaminen
saksilla ei kuitenkaan ole toivottavaa.
Väri:
Harmaan eri sävyt (vastasyntyneen väri on
yleensä musta, joka harmaantuu ajan myötä)
musta
kellanruskea, jonka perusvärit ovat punainen,
keltainen ja kermanvärinen (häivähdys mustaa tai
harmaata ja selvästi erottuva maski ovat
toivottavat)
valkoinen.
Halkaisijaltaan alle 3 cm:n kokoinen valkoinen
rintamerkki ja/tai valkoinen viiru varpaissa ei
ole virhe. Karvapeitteen tulee aina olla selvä-
ja yksivärinen.
KOKO JA PAINO
Säkäkorkeus:
Urokset 41 - 47 cm, ihannekorkeus 43 - 45 cm
nartut 38 - 44 cm; ihannekorkeus 40 - 42 cm.
Paino:
Urokset 10 - 15 kg, ihannepaino 12 - 13 kg
nartut 8 - 13 kg; ihannepaino 10 - 11 kg.
VIRHEET: Kaikki poikkeamat
edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi
suhteutettuna virheen vakavuuteen.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET:
Pyöreä, pulimainen pää
Kuono-osa alle 40 % pään koko pituudesta
Voimakkaasti korostunut otsapenger
Yhden tai useamman etuhampaan, kulmahampaan,
välihampaan P2 - 4 tai poskihampaan M1 - 2
puuttuminen, useamman kuin kahden P1:n
puuttuminen, (M3:ia ei oteta huomioon)
Ylä-, ala- tai ristipurenta
Täysin pystyt, tyvestä lähtien riippuvat tai
eriasentoiset korvat
Lyhyt ja sileä tai pitkä, voimakkaasti
huopaantunut, harottava tai eloton karva
Suklaanruskea tai monivärinen karvapeite sekä
kaikenlaiset selvästi erottuvat merkit (esim.
tan-merkit, mantteli jne.)
Rotumääritelmän sallimista mitoista poikkeava
säkäkorkeus.
HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti
kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina
kivespussiin.
Hyväksytty: FCI 13.9.2000
SKL-FKK 26.4.2001
Takaisin
|